28 Papissa pitäisi aina nähdä verhon taakse kätkeytynyt Herramme, erityisesti pyhissä toimituksissa ja ennen kaikkea pyhällä alttarilla kaikkein korkeimmassa salaisuudessa. Näiden tehtävien suorittamiseksi pappi tarvitsee elävää uskoa ja suurta omantunnon puhtautta: nämä ominaisuudet saavat hänessä aikaan kunnioituksen, palavuuden ja rakkauden. Jos papilliset toimet, jotka ovat jo itsessään erittäin pyhiä, suoritetaan näillä ominaisuuksilla, Herramme jumalallinen vaikutus läpäisee papin sydämen ja täyttää pian koko hänen elämänsä. Pyhällä alttarilla, saarnastuolissa, rippituolissa, sairasvuoteen äärellä, Herramme elää hänessä. Kun hän rukoilee, kun hän työskentelee, sanalla sanoen kaikissa hänen teoissaan, Herramme opetus, hänen esimerkkinsä ohjaavat häntä. Herramme elämä jatkuu hänessä.
29 Mikä lohdutus olisikaan Herramme rakastavalle ja tuskallisesti haavoittuneelle sydämelle, jos nämä sielut, jotka ovat niin suosittuja ja rakastettuja, täyttäisivät ylevän kutsumuksensa, jota enkelit kadehtivat! Maailma muuttuisi pian ja kääntyisi uskoon ja rakkauteen Jumalaansa ja Vapahtajaansa kohtaan. Siksi meidän on rukoiltava pappien puolesta ja tehtävä kaikkemme auttaaksemme heitä pyhittämään itsensä. Kirkko rukoilee usein Jumalaa: "Lähetä Henkesi, niin kaikki luodaan uudestaan, ja sinä uudistat maan kasvot" [vrt. Ps 104:30]. Pyhä Henki on todellakin lähetetty, Henki ei ole se, mikä puuttuu, mutta häntä ei oteta vastaan. Betlehemissä Herramme ei löydä majapaikkaa.
30 Pyhä Henki ei aina löydä paikkaa edes vihityistä sieluista. He ovat aivan täynnä maallisia asioita, ja kaiken sen hylkääminen vaatisi rohkeutta. Ihmisten tuomitsemaksi tulemisen pelko, luonteen heikkous, liiallinen kiintymys siihen, mikä tyydyttää luontoa ja aisteja, rasituksen pelko, ristin kammoksuminen kaikissa muodoissaan, nämä ovat suurimmat ongelmat.
31 Ihmiset rukoilevat mielellään ja usein Isä meidän -rukousta, Herramme opettamaa rukousta, mutta se jää kuolleeksi kirjaimeksi. He sanovat: "Pyhitetty olkoon sinun nimesi", mutta hädin tuskin pyhittävät Herran nimeä. He sanovat: "Tulkoon sinun valtakuntasi", ja usein maailman valtakunta, oman egon valtakunta, asetetaan Jumalan valtakunnan edelle. Ihmiset sanovat: "Tapahtukoon sinun tahtosi niin maan päällä kuin taivaassa", mutta usein oma tahto voittaa kirkon, esimiesten, pyhien sääntöjen, omantunnon tai armon innoitusten ilmaiseman jumalallisen tahdon.
32 Herramme janoaa pyhiä pappeja. Ponnistelkaamme siis, jotta tämä pyhyys saisi vallita meissä itsessämme ja muissa. Meiltä ei tule puuttumaan Jumalan apua. Emme aina ymmärrä niitä keinoja, joita Herramme käyttää auttaakseen meitä. Hänen näkökantansa ovat tutkimattomat. Ponnistelkaamme Jeesuksen Sydämen työn hyväksi elävällä ja aidolla uskolla, aidolla ja puhtaalla rakkaudella, lapsenomaisella ja täydellisellä antautumisella.
33 Jos meidän Herramme ei jätä palkitsematta ihmistä vesilasillisestakaan, jonka tämä antaa hänen nimessään hänen vähäisimmälle veljelleen, kuinka anteliaasti ja kiitollisena hän suhtautuukaan niihin, jotka pyrkivät sammuttamaan hänen janonsa keskinäiseen rakkauteen ja jotka ovat osoittavat olevansa valmiita uhraamaan kaiken sen vuoksi: kunniansa, terveytensä, koko elämänsä, kuollen itselleen elääkseen vain hänelle, hänen kauttaan ja hänessä, kärsiäkseen hänen tähtensä, rakastaakseen ja palvellakseen häntä, täyttääkseen hänen pyhän tahtonsa yhtyessään apostolin sanoihin: "Haluan tulla kirotuksi veljieni tähden" [Room. 9:3].
Voi, jospa ymmärtäisimme, kuinka paljon Herramme rakastaa pappejaan ja kuinka paljon hän kaipaa, että he rakastaisivat häntä! Jos hänen rakkautensa kaikkia sieluja kohtaan on loputonta, jopa siihen pisteeseen asti, että hän olisi valmis kuolemaan uudelleen jokaisen sielun puolesta, kuinka paljon enemmän tämä pätee pappeihin, joille hän uskoo ansioidensa ja armojensa aarteet, joille hän uskoo itsensä eukaristiassa ja joista hän tekee ikään kuin toisia itsejään!
34 Kuinka paljon meidän pitäisikään pyrkiä papilliseen pyhyyteen! Tulisiko käsiä, jotka joka aamu koskettavat Herramme pyhää ruumista, edelleen käyttää johonkin muuhun kuin hänen kunniakseen tehtävään työhön? Kaikesta hyödyttömästä ja synnillisestä papin on luovuttava kokonaan, ja jo pelkän käsiensä katsomisen pitäisi muistuttaa häntä hänen korkeasta arvokkuudestaan.
Saavatko ne silmät, jotka niin usein katsovat Jumalan Karitsaa, Karitsaa, joka poistaa maailman synnit, vielä katsoa tyytyväisesti tämän maailman turhuuksia ja kevytmielisyyksiä? "Oculi tui, oculi columbarum': Sinun silmäsi ovat kyyhkyn silmät" (Ct [4:1]).
Entä kuka tietää pappia paremmin, miten kunnioittavasti pyhiä astioita ja kaikkia alttarin ylevää sakramenttia palvelevia esineitä on kohdeltava pyhän Kirkon määräysten mukaisesti? Eikö heidän pitäisi kohdella näin itseäänkin. Hehän ovat eläviä pyhiä astioita ja heitä on pidettävä sellaisina (Concilium tridentinum, Sessio 22).