21 Uhrin ja teurasuhrin henki ei saa näkyä ainoastaan sydämen lahjana, vaan sen on elävöitettävä kaikki työmme ja oltava mukana niissä kaikissa. Sen kautta töistämme tulee hedelmällisiä ja sielut ja sydämet voitetaan. Ilman sitä kauneimmistakin ja suurimmilta näyttävistä hankkeista on vain vähän hengellistä hyötyä; ne eivät anna Herramme Sydämelle sitä lohdutusta, sitä tyydytystä, jota hän toivoo. 22 Ulkoiset hankkeet ovat Herramme mieleen. Ne ovat tehokkaita keinoja sielujen voittamiseksi, vanhurskaiden kestävyyden edistämiseksi ja näin ollen Herramme kunniaksi ja hänen jumalallisen Sydämensä iloksi. Mutta usein nämä keinot sekoitetaan itse päämäärään. Kiinnitämme kaiken huomiomme keinoihin, huolehdimme niistä tunnontarkasti ja annamme niille kaikki voimamme, mutta itse päämäärän me laiminlyömme ja unohdamme. Jumala tahtoo tällaisia sydämiä: jakamattomia sydämiä, jotka ovat valmiita uhraamaan kaiken, seuraamaan hänen esimerkkiään, ryhtymään kaikkeen, kärsimään kaiken, luopumaan kaikesta ja jopa antamaan henkensä Jumalan kunniaksi, Pyhän Sydämen rakkauden ja sielujen pelastuksen hyväksi. 23 Tällainen sydän lohduttaa Jeesuksen sydäntä, tyydyttää sen ja sammuttaa sen puhtaan ja todellisen rakkauden janon. Maailma halveksii sitä, eikä lainkaan tunnista sitä, mutta se elää, kärsii ja antaa itsensä teurasuhriksi yksin Jumalaa varten, ja niin se voi tyydyttää Pyhää Sydäntä enemmän kuin kaikkein loistokkain ulkoinen hanke, jonka pyrkimykset eivät olisi suuntautuneet yksinomaan Jumalan kunniaksi, vaan niihin sekoittuisi inhimillisiä näkökohtia.

Jakautuminen ei miellytä Herraa, joka antoi itsensä jakamattomana ja joka edelleen antaa itsensä kokonaan.

24 Jos joku haluaa jotakin koko sydämestään ja hänellä on siihen täysi oikeus, eikö olekin selvää, ettei hän voi tyytyä siihen, että hänelle annetaan kaikki muu paitsi se, mitä hän niin palavasti haluaa? Hän on kyllä kiitollinen siitä, mitä hänelle annetaan, ja antaa siitä palkkion, mutta hänen kaipauksensa ei täyty, eikä voi sanoa, että häntä rakastetaan silloin yli kaiken, kun häneltä evätään se, mitä hän pyytää, mutta annetaan se, mitä hänellä on jo runsaasti ja mitä hän ei pidä juuri minkään arvoisena.